torstai 5. elokuuta 2010

Hyvä päivä


Facebook on monesti ainutlaatuinen aarreaitta ja sitä on kiittäminen tämänkin päivän saaliista. 20 paria värikkäitä kengännauhoja, 1€:n pari.
Samalla kun tavara ja raha vaihtoi omistajaa tuli istuttua kaverin työhuoneen lattialla juomassa teetä ja parantamassa maailmaa. Päivän polttaviin kuului keskustelut mm. pippeleistä, rakkaudesta, henkisestä kasvusta ja sen ajoittaisista takapakeista, parisuhteista, ystävyyssuhteista ja tietenkin myös kengistä. Kriisipisteeltä poistuessani olin saanut vain yhden trauman, mutta monelta muulta kantilta maailma oli taas vähän parempi paikka. Kiitos Mama!



Lasipalatsin aukiolla alkoi eilen Lasipalatsi Design Market ja henkisesti taas hetkeksi tervehtyneenä oli aika tervehtyä myös kera materian. Perusnaamoja siellä oli taas myymässä, mutta minkäs teet kun tavara on hyvää ja kauppa käy! Rakas You Complete Me:n valkoinen pääsky-rintamerkki meni rikki jokin aika sitten, joten paikkasin puutteen ostamalla niitä kaksin kappalein. Mustan ja valkoisen.
Samalta ständiltä ostin myös hetken mielijohteesta suuren ankkurikaulakorun. Annik! lupasi pyhästi tappaa mut, mutta mä lupasin myös pyhästi olla käyttämättä sitä samaan aikaan, kun sillä on sen oma YCM:n ankkuririntamerkki käytössä.


TitiMadamilta nappasin ale-korista violetin leijonariipuksen ja pitkän harkinnan jälkeen myös normaalihintaisen, puisen tiikerikorun. Tiikerikissalla on oltava oma tiikerikissa.


Olin saanut myös kesken maailman parannuksen puhelun vimmaiselta Annik!lta, joka käski menemään Lasipalatsin Eat & Joy Maatilatorille katsomaan "onko sillä pisamia". No minähän menin ja hyvin pian kävi selväksi mistä tai kenestä Annik! oli niin innoissaan. Ihanassa kotimaisia ja luonnonmukaisesti tuotettuja tuotteita myyvässä kaupassa oli paitsi veden kielelle nostavia tuotteita, myös syötävän söpö tyttö myyjänä. Ihana kiharatukkainen luonnonlapsi tervehtimässä asiakkaita kera aurinkoisen hymyn. Mutta... sillä ei ollut pisamia. Tsekkasin.


On melko säälittävää miten laput silmillä sitä kulkee. Kerran itseni jo Bisquit Stashilla samaan tapaan nolanneena osasin tällä kertaa kysyä "milloin te olette avanneet?" sen sijaan, että olisin paukannut tiskille silmät sydäminä ulvomaan "ihanaa kun nyt on avattu tällainen uusi kauppa!!!". Vastaus oli nimittäin taas, että ko. puoti on ollut paikallaan noin vuoden päivät eikä suinkaan uutuusjuttu. Puolustaudun sillä, että platonisen parisuhteeni toinen osapuoli, oikea käteni ja järjen ääneni Annik! oli myös täysin tietämätön tästä kaupasta ennen bongaustaan, joten jos ei sekään niin en sitten minäkään. Mutta nytpä tiedetään molemmat ja voidaan käydä ostoksilla vähän eettisemmin.

Peace, love & organic food!
Success

1 kommentti:

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Ayeteih!

Olen etsinyt juuri liki tuollaista
ankkuri-jutskaa muuhun asiaan kuin
koruksi kaulaan.

Viitsitkö vastata, olisiko vaivaa:
- mitä materiaalia nuo ankkurit ovat?
- mikä koko kork-lev-paks. (noin mm)?
- onko sinulla myyjän yhteystiedot mahdollisesti?
- mitä mahtoi maksaa tuo kokonaisuus?

ystävällisesti Ultima Thulesta,
Wanha Harmaasusi