tiistai 8. helmikuuta 2011

Tikitiki

Kotitoimistopäivän katkaisi tänään ruokailu-, juomailu- ja jälkkäritauko Punavuoreen avatussa uudessa tiki-teemaisessa Kokomossa.
Mulla oli etukäteen kaameat odotukset, koska olin kuullut huhuja ruokalistan herkuista ja olin tuossa vaiheessa päivää erittäin nälkäinen.


Heti alkuun pitää sanoa, että drinkkilista näytti siltä, että teki mieli unohtaa paitsi ruokapuoli myös illalle suunnitellut työt ja juoda koko lista läpi ja hoippua yöllä taksilla kotiin. Tuhannen tuiterissa tottakai, mutta ihanasti mehuilla, "tyttöviinoilla", suklaalla ja kookoksella kyllästettynä.

Maltoin silti ja siirryin takaisin ruokalistan pariin. Liekitettyjä kampasimpukoita ja mangosalaattia, tiikerirapuramen-keitto ja jälkkäriksi mutakakkua chilikastikkeella, whoah! Ensimmäinen noista oli uusi kokemus paitsi mulle ja mun seuralaiselle, myös Kokomolle. Kokki tuli liekittämään pikku musselit pöydän viereen ja kertoi, että me ollaan ekat ketkä kyseistä alkupalaa on Kokomossa tilanneet. Aika coolia. Hyviä oli, salaatti ja keitto sen sijaan vähän pliisumpia. Mutakakku ei nyt vaan voi mennä pieleen ja illan tulevista (etä)töistä huolimatta testasin Sweet & Spicy drinkkiä. Ja jos mutakakku ei voi mennä pieleen, niin ei voi myöskään drinkki, joka on tehty suklaasta, kookoksesta, chilistä ja vaniljavodkasta! Petollisen hyvää ja mä nään mielessäni jo monta käsistä lähtenyttä drinkki-iltaa jotka on alkaneet Kokomossa...

Molemmat kuvat
Ja siellä oli muuten tarjoilijapoika, joka oikein puettuna vois kolahtaa Anniklle mukavasti. Ehkä suunnataan ens ulkoiluilla sinne ja muutaman tiki-drinkin jälkeen yllytetään Annik hölmöyksiin...

Jos tikittää, niin Kokomo tiki bar & room löytyy edesmenneen (jo oli aikakin!) Bellyn tiloista Uudenmaankatu 16.

Peace, love & romance!
Success

Ei kommentteja: