oho

 

Miten voi olla jo lokakuun loppu?? Ei voi olla. Siitäkin, kun sanoin, että kirjoitan seuraavalla viikolla on jo useampi viikko. Mä toistan itseäni, mutta on ollut niin kiire, että blogi on ehtinyt käydä välillä vaan hetkellisesti mielessä muodossa: -Pitäis...

Mut nyt on aika! Mä olen viimeisen kuukauden aikana muuttanut, tehnyt projektia, ja hankkinut uuden duunin. Sen lisäksi mä olen tuskaillut sisustustaidon katoamista (mulla on nykyään ihan karmea maku!), sitä ettei ole huonekaluja mihin tunkea kaikki tavarat ja sen lisäksi olen ollut suurimman osan aikaa yltäpäältä valkoisessa maalissa. Mä haluan pyhästi kiittää kaikkia ketkä ovat jollain lailla osallistuneet mun hulluuden hallintaan! Kiitos!

 

Sen lisäksi mä olen eronnut kirkosta, niinkuin montakymmentätuhattamuutakin. Siitä ei sen enempää kuin että, OLI JO AIKAKIN. 

 

Ihana Kiiki kävi meillä, ja muuttaa kohta Helsinkiin. Tyttöjen ilta taas vähän venähti aamun puolelle, mutta sanon siihenkin vaan että, OLI JO AIKAKIN.

 

Lokakuulta mä olen saanut lahjaksi ison kasan uusia ryppyjä kulmien kurtistelusta ja huolehtimisesta, mutta myös naaman vääntelystä ja nauramisesta. Rypyissä ei ole mitään vikaa niin kauan, kun niille on hyvä syy! Nyt mä toivon, että mun elämä lähtee uuteen nousukiitoon ja en kuole ja saa burn outtia jännittäessäni kaikkea mikä ei ole vielä edes alkanut! En mä saa, ainakaan toivottavasti.

Annik!