Shaibaa olkaa hyvät:
Mä olen tänään kuullut taas aimo annoksen infoa ihmisistä jotka vihaavat mua ja kertovat siitä iloisesti kaikille kuka heidän tielleen osuu. Nämä ihmiset taas, mua koskaan tapaamatta, vihaavat mua myös ja niin edelleen...kiva pikku kuvio ja kasa aivottomia ihmisiä.
Tämä kaikki liittyy mun yhteen harrastukseen, jonka yksityiskohdilla en ala teitä nyt kyllästyttämään, mutta pääpointti on se, että mä voin nimetä helposti ainakin yhden ihmisen joka ihan aidosti sydämensä pohjasta vihaa mua. Aikamoista täytyy sanoa.
(Mä en omasta mielestäni ole tehnyt mitään ansaitakseni tätä kunniaa, mutta niin on ihmisillä eri mielipiteitä. :D)
Suurin osa ihmisistä onneksi aina ja iänkaikkisesti rakastaa mua. (tottakai)
Tästä tuli mieleen
Blogilistalta löytämäni
Huomiohuorat blogi, joka keskittyy vain ja ainoastaan muiden bloggareiden dissaamiseen. Ai kuinka hyvä mieli siitä mahtaa tulla, että saa oikein julkisesti painaa toisia maanrakoon NIIN ETTÄ TUNTUU! Pitäähän ihmisiä nyt hitto vie palautella maan pinnalle, ettei niillä vaan ole liian kivaa. Kamalaa semmoinen ylenpalttinen hauskanpito!
Sitä pelkoa ei kuitenkaan kenelläkään pitäisi olla, että olisi liian kivaa. Ihan varmasti kaikilla on joskus paskaa, ihan varmasti kaikki on joskus väärässä, ihan varmasti kaikilla menee joskus perseelleen niin että rutisee ja saa kaivaa katajanoksia silmämunistaan...ja jos ei mene, niin MITÄ SITTEN?
Jos joku on maailman onnellisin ihan koko ajan, niin anna nyt hyvä ihminen toisen olla. (Mä en sitä ällöttyksissäni kestäis kauheen kauan katsoa. Mutta kivat silti sille joka ällöonnellinen on.)Me kaikki vähempionniset voidaan siis nukkua yömme rauhassa, kun kaikilla on joskus vähän rankkaa. *huh mikä helpotus*
Kritiikki on monesti aivan loistava asia, mutta_joku_raja. Mä olen esim. monesti ärsyttävyyteen asti kriittinen ihminen, ja puhun paskaa minkä ehdin, mouhoan ja valitan, mutta yritän olla samaan aikaan "parempi ihminen" ja pyrin siihen etten tekemisilläni tarkoituksenmukaisesti tee kenenkään elämästä edes hetkeksi kamalaa. Enhän mä nyt siinä tietenkään useinkaan onnistu, mutta äiti sanoi että aina pitää yrittää.
Success sanois mulle tähän et: "Älä jeesustele! Aina naureskelet kaikille ja kaikelle!"
Mutta, en ikuna kenellekään suoraan. Siinä onkin ehkä se suurin ero. Eihän mulla suureen osaan asioista olisi vara sanoakaan yhtään mitään, mutta sanonpa silti...mutta en edelleenkään päin naamaa tai anonyymisti netissä. Joku älähtäisi tähän heti, että voi kun on tekopyhää. Voi olla, mutta harvemmin turhasta negatiivisesta palautteesta kukaan mitään hyötyy...rakentava kritiikki onkin sitten asia erikseen. Ollaan kiltimpiä toisillemme jookos kookos?
Ilkeiden ihmisten kunniaksi mä onnellistun ja iloitsen tänä viiikonloppuna niin, että kateellisiakin naurattaa! (Jos ei kaikki mene perseelleen.) ;)
Peace and love people!
Annik!
