Mä sain tänään tekstiviestin kesken työpäivän:
"Jos tapaisit mut ekaa kertaa, mitä ajattelisit? Minkälaisen kuvan mä annan itsestäni? Ole objektiivinen."
Tekstiviesti tuli mun hyvältä ystävältä(sama joka haukkui mut urpoksi ja idiootiksi eilen).
Tuijotin hetken puhelinta ja mietin et..HÄH? Miks se tollasia kyselee. Olin heti nyrkit pystyssä ajatuksesta, että joku on ollut J:lle ehkä ilkeä. Joku on sanonut sille jotain pahasti ja nyt se masistelee siellä. Tosiasiassa kyse oli jostain koulutehtävästä.
Aloin miettiä viestin kohtaa: Ole objektiivinen.
Miten voi suhtautua objektiivisesti ihmiseen jonka kanssa on konenut vaikka mitä, ja joka on kaikkea muuta kuin joku objektiivinen palanen elämässä? Ja voiko kukaan koskaan olla toista ihmistä kohtaan objektiivinen?
No, mä yritin.
J on kaunis, pukeutuu hyvin, on nauravainen, mutta osaa myös pyöritellä silmiään pitkän kaavan mukaan asioille mitkä on...no urpoja. Mm. mulle siis hyvin usein. Se taas mitä ei heti päälle päin näe on, että J on herkkä, ymmärtäväinen, hajamielinen ärsyttävyyteen asti, luova, innostuu helposti, tekee mahtavia impulssiostoksia, järkeilee asioita, on erittäin fiksu ja down to earth (miten tää menee suomeks?). Tämän lisäksi , ja kaiken tuon ansiosta J on myös maailman paras äiti.
Jos sattuu väärään saumaan(silmienpyöriteelyhetkeen), J:stäkin voisi saada ihan väärän kuvan, vaikka se on oikeasti maailman parhaita tyttöjä. Tämän todennäköisyys on kuitenkin häviävän pieni, koska J on myös erittäin diplomaattinen. Paras siis. Joo, no en mä nyt sit osannut olla objektiivinen..enkä oikeastaan taida halutakaan.
Tästä mulle tuli taas mieleen se, miten monta kertaa saattaa jäädä tutustumatta johonkin ihmiseen paremmin vain sen takia millaisen kuvan he antavat itsestään ensimmäisellä tapaamisella. Esimerkiksi Success...Success on omien sanojensa mukaan uusissa sosiaalisissa ryhmätilanteissa ihan käsi. Moni pitää Successia ujona ja syrjäänvetäytyvänä (edelleen S:n omien sanojen mukaan). Multa on jäänyt se huomaamatta, koska mä olen itse suuna päänä joka paikassa. Jos mun kysymyksiin vastataan, se riittää. Tästä mulle tuli taas mieleen se, että millaisen kuvan mä annan itsestäni?
Mä olen hyvin puhelias, mulla on paljon mielipiteitä, ja yleensä mä sanon ne ääneen. Annanko mä hyökkäävän kuvan? Jyräänkö mä ihmisiä tietämättäni? Apua. En mä sellaista halua tehdä! Mä pidän itsestäänselvyytenä sitä, että toiset ihmiset suhtautuvat myös asioihin asioina, eivätkä ota niitä henkilökohtaisesti. Asiat tappelee, ei ihmiset niin kauan kun ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Tai siis, näin mä ajattelen.
On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka ovat eri asioissa herkempiä kuin minä. Joku saattaa ymmärtää mun sanomiset henkilökohtaisena loukkauksena vaikka mä en sitä niin tarkottaisikaan. Mitään ei siis voi pitää itsestäänselvyytenä. Mutta miten ihmeessä voi pystyä aina huomioimaan kaiken? Miten voi olla varma, että on tehnyt ne oikeat objektiiviset havainnot, ja ymmärtää uutta tyyppiä oikein? Tai se mua.
Eihän sitä mistään tiedä. Eikä uusiin ihmisiin tutustuminen kai olisikaan muuten niin jännää. Ja kai kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi vastuussa vain itsestään. Ei siis olla tarkoituksella inhottavia, vaan ollaan ihania!
No voi lässynlää, mut niin se kai menee. :D
Mä lopetan nyt tän päättömän pohtimisen tähän ja menen vatkaamaan kermaa hedelmäsalaattiin.
Annik!
Ai nii, Successin tietokone on mäsä. Se palaa langoille joskus, mahdollisimman pian.
