perjantai 31. joulukuuta 2010

2010 / Annik (without huutomerkki)

 
 
Paikkoja jossa kävin //
- Istanbul, Turkki
- Echt, Hollanti
- Maidenhead/London, Englanti
- Tukholma, Ruotsi
- Barcelona, Espanja
Siinä ne kai oli kaikki? Istanbul oli ihan paras, suurimmaksi osaksi sen takia, että olin siellä Lauran kanssa. Paikkanakin se oli niin monipuolinen, ja ihmeellinen, että voisin mennä sinne uudestaankin. Aasian puoli jäi suurimmaksi osaksi koluamatta. Englanti on sitten aina Englanti.



Mitä tein //
Mä tein paljon kaikkea. Olin muuttamassa Tampereelle, sen peruuntuminen harmittaa vieläkin vähän. Kokeilin aloittaa tanssimista uudestaan - ei oikein onnistunut. Kävin hyvillä keikoilla. Selvittelin sydän verellä muutaman vuoden takaisia asioita, sekä muutaman kymmenen takaisia asioita. Muutin rakkaasta yksiöstäni, yhtä rakkaaseen alakerran kaksioon. Sain työpaikan mikä muuttaa mun elämän suuntaa enemmän, kuin mikään muu työ ennen tätä. Järkytyin, suutuin, ilahduin, olin surullinen ja onnellinen vuoron perään...2010 oli hyvä, mutta vaikea vuosi.

Paikallinen vaaleampihipiäinen muslimi.
Eniten soitetut albumit //
Mun tapauksessa vaan artistit.
Regina Spektor, MJ, The XX, Marina and the Diamonds, Moloko, Feist, Basement Jaxx, Jamie Cullum, Outkast, Kings of Leon, The Strokes, CSS, Jenny Wilson, The Sounds, SMG, The Ting Tings, The Ark, First Aid Kit, Lily Allen, John Coltrane, Badly Drawn Boy, Rebekka Karijors, Jens Lekman, Travis, The Drums, Radio Department, Them Bird Things, Hanson, PMMP, The Bird and The Bee, Belle&Sebastian, SIA, Robyn, Kent, Jose Gonzales, M.I.A., Kent, Junior Senior, The Streets, Foo Fighters, Kings Of Convenience, Coldplay, Spice Girls, Stevie Wonder, Aretha Franklin, Girls, Five Corners Quintet jne. 

Musiikki on elämä!
 
 

Suosikki tv-ohjelmat ja elokuvat //
Greyn anatomia, Skins, Frasier, Frendit (aina vaan). This is It.
 
 

Parhaat ostokset //
Lokki lamppu.

Tyylifiksaatiot //
Kukkamekot, kukkamekot ja kukkamekot. Kiharat toispuoleisesti, ja mustat muovikorvakorut. Siinä on mun tyyli in a nutshell :D
 
 

Parasta mitä tein itselleni //
Muutin isompaan asuntoon ja päätin olla vähemmän itsetietoinen ja höllätä vähän.

Viisi parasta tapahtumaa tai hetkeä //
1. Miss T:n syntymä.
2. Muutto.
3. Kun sain tietää, että sain uuden duunin.
4. Kun päätin muuttaa Tampereelle (Mikä ei sitten toteutunut, mutta se päätös oli vapauttava.)
5. Istanbul.
 
 

Suosikki nettisivut //

Tyylivaikuttajat //
Musiikki, katutyylit, blogit. lehdet, 20-luku, 50-luku, 60-luku. Käytännöllisyys, kauneus.

Asiat, joita ilman en olisi selvinnyt //
Lääkkeet, äiti, sisko, isä, ystävät, terapeutti, uusi duuni, koirat, sänky, auto.


2011 - BRING IT ON!

Annik

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ompas makee kello sinulla!! :)

Annik kirjoitti...

Kiitti!

Mä pidän siitä tosi paljon. :) Haluisin lisää Triwan kelloja, kun niitä on niin monta hienoa ja erilaista!

Annik

Anonyymi kirjoitti...

Noi Triwat on sopivan isojakin jotta ne huomaa asusteissakin. Mikäs sen parempaa jos löytyisi kello jokaista väriä. ;D

Annik kirjoitti...

Nimenomaan!
Annoit mulle juuri syyn ostaa niitä lisää :D

Anonyymi kirjoitti...

Saiskohan Triwalta jonkun tukkualennukseksen jos ostaa kerralla kaikki värit? :D
Hauska blogi teillä muuten, löysin tänne vahingossa tylsänä työpäivänä ja tullut aika ahkerasti luettua juttuja läpi. :)

Annik kirjoitti...

Hehee, sun ideat vaan paranee! :D

Kiva kuulla, et me ollaan helpotettu sun tylsyyttä :)

Annik

Anonyymi kirjoitti...

Ootko muuten katellu Casion G-shock kelloja? Niitä on kans miljoonaa eri väriä ja ovat saman kokoisia. :)