Tänään ei onnistu mikään, kun ihan kaiken pitäisi onnistua.
Miljoona deadlinea puskee päälle vain siksi, että olin niin julkea että pidin eilen vapaapäivän. Ilokseni huomasin vielä tyrineeni yhden jutun oikein ruhtinaallisesti, minkä piti olla jo selvää kauraa eli valmis. No mutta hip hei, tälle päivälle onkin sitten triplasti hommaa.
Muutenkin tekisi mieli kitistä ihan kaikesta. Mä syytän tästä mun sosiaalisen elämän vajetta. Mä haluaisin kamalasti nähdä kaikkia, ja tehdä kaikkea mutta a) ei ole aikaa, tai b) en jaksa tehdä mitään, kun on sitä aikaa. Eilen istuttiin Successin kanssa meillä, ihan väkisin. Kumpikaan ei saanut oikein mitään sanottua, ja päät löi tyhjää. Vaikka mä miten pidän kaikista muutoksista mitä mun elämään on viime kuukausina tullut, niin aina kolikolla on se kääntöpuoli.
Onko sekään nyt ihan oikein, että jos mä saan jostain tosi kivaa aikaiseksi jollain elämän osa-alueella, niin sitten sosiaalinen elämä kusee ihan täysin? Musta on hyvää vauhtia tulossa kärttyinen ja ärsyttävä työnarkomaani. Huomaan saavani pieniä sisäisiä raivareita joka kerta, kun joku muu ei voi nähdä mua juuri sillä sekunnilla, kun mulla olisi aikaa. Naurettavaa, ja säälittävää, ja kamalaa. Ei maailma ole ennenkään pyörinyt mun mukaan...vaikka mulla olisi, kuinka kiire tai paljon tekemistä se ei ole muiden syy. Vaikka mun elämä on muuttunut ajankäytöllisesti ja muutenkin hyvinkin radikaalisti, en mä voi olettaa, että muut mukautuvat siihen ja pomppaavat heti, kun mä hihkaisen että: Nyt on sekuntti aikaa, nähdään!
Pitäisi vaan jotenkin päästä tilanteen tasalle, tai mä huomaan olevani hyvin yksinäinen ja onneton. Apua?
Annik
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti