Lupauksia

Kevätvajarit elää ja voi hyvin. Helmikuulle on paljon odotuksia ja tuleva kuukausi kummittelee mun mielessä ristiriitaisesti sekä rentouttavana ja selkiyttävänä kuukautena, jona on kuitenkin paljon tavotteita ja asioita suoritettavana.

Kuva

Vajarihengessä päätin alkaa  meditoimaan joka aamu. Vartti pelkkää pään tyhjennystä ja sitten aamiaisen kimppuun. Jep. Aamiaisen. Ei ole muuten kuulunut mun tapoihin sitten lapsuuden. Silloin tällöin vapaa-aamuina saatan laittaa aamupalaa tai mennä ulos aamiaiselle, mutta että työaamuina? No way. Mun perusaamut on tähän asti koostuneet 30-60min torkuttamisesta, pikaisesta peseytymisestä, koiran ulkoilutuksesta ja lopulta sporassa/metrossa/bussissa meikkaamisesta. Nyt se ei enää käy. Huomenna suuntaan Ruohonjuureen ja haen sieltä tyrnimehua ja otan mehun nauttimisen päivittäiseksi rutiiniksi. Paitsi että se on jäätävän hyvää, luvataan tyrnin syöjille vaikka mitä suotuisia terveydellisiä etuuksia. Myös mustikat ja puolukat kelpaa aamuisin maustamattoman jogurtin kanssa ja iso vesilasillinen sitruunanmehulla höystettynä huolehtii paitsi nesteytyksestä myös kropan hyvinvoinnista.

Uimahallille en ole vielä päässyt parantuvan tatuoinnin takia, mutta ensi viikolla on sekin ohjelmassa. Koitan ottaa iisisti näiden mun lupausten kanssa, mutta suuruudenhulluna tekee mieli luvata vielä jotain. Usein se sitten kosahtaakin siihen, että haluan liikaa, en jaksa ja lopulta lyön hanskat tiskiin, mutta jos nyt silti vielä jotain?
Urheilua en uskalla  uintia enempää luvata kun aika on kortilla. Eli ehkä ruokapainotteinen lupaus? Pitäydyn erossa kaikista karkeista ja muista epäterveellisistä herkuista koko kuukauden. Kyllä, siinä on teille helmikuun lupaus. Tummaa suklaata ei sitten lasketa tähän, ettäs tiedätte. Raportoin aina välillä miten sujuu.

Kuva

Mutta tiiättekö mikä auttaa pitämään pään selvänä näiden tavotteiden kanssa. Lintujen katselu. Toki te nyt alleviivaatte sitä vajarit sanaa tosta kevätvajareista siellä, mutta se on ihan totta! Olen tuhlannut viime aikoina paljon aikaa netissä lintukuvien katseluun ja jotain noissa tirpoissa on, että ei paljon sipsipussit houkuttele vaan miettii pelkkiä siemeniä, marjoja ja mehuja. Henkistä tirppautumista tai jotain. Mut hyvä niin. Että tsirp tsirp vaan.

Kuva

Mikähän siinä on että joka kevät pitää uudistua ihan vimmalla? Sitten rupsahdetaan, luovutetaan ja nuupahdetaan ja sama taas seuraavana keväänä uudelleen. Perusnegis sanois, ettei kannata edes yrittää. Mä aion sen sijaan optimistisesti yrittää aina vaan uudelleen ja innostua samoista asioista joka kerta ihan kun nää ajatukset ois jotenkin uusia ja maata mullistavia. Materiapuolella jatkan jo viime kesänä Ruotsin reissun jälkeen jäänyttä teemaa pitäytyä pitkälti käytetyissä vaatteissa. Aina sitä jotain uuttakin tarttuu mukaan, mutta second handin, vintagen ja muun retaleen makuun päästyäni mua ei enää toi uutuusshoppailu ole niin kiinnostanut. Jatketaan samalla mallilla tai jalostetaan sitä lisää. Mut nyt eka tää uinti, meditaatio ja ruokailu kondikseen. Sit vähän lisähippeilyä.

Peace, love & romance!
Success

Vaiheessa

Peace, love & romance!
Success

Maanantai

Tänään laitan punaista huulipunaa, vaikka aion käydä vain koiran kanssa lenkillä. Kevätvajarit? Oh yes.

Kevätvajarit

Koska mun ja Annikin kalenterit sanoo, että on jo kevät, alkaa mulla taas kellon tarkasti viirata päästä.
Alan hamstrata tuoreita kasviksia, harkita joogaamista ja päivien aloittamista kukonlaulun aikaan.

Tänä vuonna kellonlyömä sattui mun keitto hetkeen. Nautin pitkästä aikaa miso-keittoa ja naps, mun alkoi tehdä mieli tuoreita vihanneksia ja kaikkea muuta terveellistä. Kävin kaupassa ja laitoin viisikymppisen haisemaan ituihin, avocadoihin, paprikoihin, sieniin ja gluteenittomaan riisipastaan.

Kuva

Aikaisempiin vuosiin verrattuna kevätvajarit on lähinnä aiheuttaneet konkreettisia muutoksia vain mun ruokatavoissa ja kaikki liikuntaan ja järkevään ajankäyttöön liittyvät ajatukset ovat jääneet ajatuksen tasolle.
Tänä vuonna voi olla toisin. Miksi? Koska mä olen jo muutaman vuoden kärsinyt kolmenkympinkriisistä ja mitä lähempänä nuo kamalat numerot on, sitä pahemmaksi tämä käy.

Kuva

Kaikki mut tuntevat tietää, että mä olen varaloltani "pulkan naru". Strategiset mitat pyörii jossakin 158cm / 43kg pintaan ja näin on ollut aina. Jo naperona huitelin kasvukäyrien alapuolella, alimittainen sintti siis.
Tähän asti siis suurempia kroppakriisejä ei ole perusrutinoita lukuunottamatta ollut. Nyt kuitenkin alkaa väistämättä ikä ja laiskat elämäntavat näkyä kropassa. Mä en ole teinimäisen timmi enää, musta on tullut laiha plösö. Lihakseton nahkakasa luiden päällä. Hyi. Haluan lihaksia. Mä haluan ola semmoinen superihminen, joka liikkuu, syö hyvin, herää aikaisin, on energinen ja luova. Nyt mä olen kaiken tuon vastakohta. Patalaiska, ranskalaisia ja bearnisekastiketta päivittäin syövä, tuntikausia torkuttava, väsynyt ja täysin ideaton lapamato.

Mun suunnitelmana onkin siis aloittaa teini-iän harrastus uudelleen. Haen uimahallikortin, ostan vähän välineitä ja pulikoin itseni jäntevämmäksi. Uskoisin että edes jotain on kilpauintitekniikasta vielä takaraivossa muistissa ja pääsen sillä hyvään alkuun. Tulevat tatuointiajat tietenkin rajoittaa uutta harrastusta hieman, mutta parantumisajat voin käyttää vaikka terveellisten ruokatapojen opetteluun ja jos oikein vinksahdan, yritän herätä aamulla aikaisemmin. Jälkimmäiseen en kyllä aseta minkäänsortin toiveita, ei tässä sentään vielä niin vanhoja olla.

Kuva

Peace, love & romance!
Success

Äh ja puh

Tänään ei onnistu mikään, kun ihan kaiken pitäisi onnistua.

Miljoona deadlinea puskee päälle vain siksi, että olin niin julkea että pidin eilen vapaapäivän. Ilokseni huomasin vielä tyrineeni yhden jutun oikein ruhtinaallisesti, minkä piti olla jo selvää kauraa eli valmis. No mutta hip hei, tälle päivälle onkin sitten triplasti hommaa.

Muutenkin tekisi mieli kitistä ihan kaikesta. Mä syytän tästä mun sosiaalisen elämän vajetta. Mä haluaisin kamalasti nähdä kaikkia, ja tehdä kaikkea mutta a) ei ole aikaa, tai b) en jaksa tehdä mitään, kun on sitä aikaa. Eilen istuttiin Successin kanssa meillä, ihan väkisin. Kumpikaan ei saanut oikein mitään sanottua, ja päät löi tyhjää. Vaikka mä miten pidän kaikista muutoksista mitä mun elämään on viime kuukausina tullut, niin aina kolikolla on se kääntöpuoli.

Onko sekään nyt ihan oikein, että jos mä saan jostain tosi kivaa aikaiseksi jollain elämän osa-alueella, niin sitten sosiaalinen elämä kusee ihan täysin?  Musta on hyvää vauhtia tulossa kärttyinen ja ärsyttävä työnarkomaani. Huomaan saavani pieniä sisäisiä raivareita joka kerta, kun joku muu ei voi nähdä mua juuri sillä sekunnilla, kun mulla olisi aikaa. Naurettavaa, ja säälittävää, ja kamalaa. Ei maailma ole ennenkään pyörinyt mun mukaan...vaikka mulla olisi, kuinka kiire tai paljon tekemistä se ei ole muiden syy. Vaikka mun elämä on muuttunut ajankäytöllisesti ja muutenkin hyvinkin radikaalisti, en mä voi olettaa, että muut mukautuvat siihen ja pomppaavat heti, kun mä hihkaisen että: Nyt on sekuntti aikaa, nähdään!

Pitäisi vaan jotenkin päästä tilanteen tasalle, tai mä huomaan olevani hyvin yksinäinen ja onneton. Apua?

Annik

Rillit huurussa?

Nyt on kuulkaas murut niin, että mä taidan olla vähän sokea. Uusi työ on tuonut tullessaan palavereja ja koulutuksia ja mä olen joutunut huomaamaan, että mä en aina näe fläppitaululle/screenille/jne. Eikä siinä, olisikin kyse siitä, että istun liian kaukana. Tarkistin kuitenkin takarivin kolleegalta, että näkeekö hän tekstit screeniltä ja kuulemma hyvin näki. Minä en.

Joten tästä tämä alkaa, vanhuus kera kremppojen. Tänään käytiin sitten Annik:n kanssa sovittelemassa jos jonkinlaisia prillejä ja ei se ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Yhdet löysin, mutta kun tarjous kerta lupaa toiset kaupan päälle, niin vielä olis toiset löydettävä. Ja näöntarkastuskin on vielä hoitamatta. En usko, että olen yhtä sokea kuin Annik, mutta jotkut kakkulat ne on munkin saatava.
Silmälasi-inspistä odotellessa..

 Kaikki kuvat

Peace, love & romance!
Success

Se sunnuntai, kun kaikki oli helppoa ja mukavaa

Kuva.

Tänään ei ole sunnuntaihaikeutta.
Mä olen vaan iloinen siitä, että mulla on tulppaaneita pöydällä, Tokoinlahti on jäässä ja koirat saa pinkoa siellä vapaana, telkusta tulee Frasieria ja teetä riittää. Nyt mä teen työt mitä mulla on tälle päivälle, ja illalla paistetaan lettuja. Mahtavaa. Mä aion pitää tuoreita kukkia pöydällä niin kauan, että kesä tulee, sit mulla on kesä pikkuisen koko ajan. :)

Viettäkää kaikki kiva sunnuntai!

Annik

Tee aina vähän enemmän kuin on pakko

...ton mukaan mä olen tähän asti elänyt, ja se on aina kannattanut. Miettikää nyt vaikka töissä, jos siellä on 3 tyyppiä töissä: 1. Tekee työnsä hyvin ja joskus voi jäädä vähän pidemmäksi aikaa, mutta on tosi tarkka ettei tee kuitenkaan ylitöitä. 2. Siellä on tyyppi jokaa tulee tasan silloin, kun työaika alkaa, ja lähtee myös tasan silloin kun se loppuu, on hommat kesken tai ei. 3. Siellä on sellainen tyyppi joka joustaa tarvittaessa, ja pyrkii tekemään kaiken muutenkin mahdollisimman hyvin ja nipottamatta - myös oman aikansa kustannuksella.

Kenelle sä antaisit ylennyksen, tai lisää vastuuta? Nimenomaan.

Kuva.

Pitää tietysti olla sen verran tilannetajua, että huomaa onko siitä ylimääräisen tekemisestä jossain vaiheessa jotain hyötyä. Se on tietysti tyhmää jos vaan koko ajan riistetään, mutta kiitosta ei heru. Silloin kannattaa lopettaa se homma ja kokeilla jotain muuta, koska kaikki ansaitsevat kunnioitusta jos hoitavat hommansa hyvin.

Monesti asiassa kuin asiassa, vaaditaan kovaan ääneen, mutta ei pysähdytä miettimään sitä mitä itse antaa, tai antaako mitään. Itseen kohdistuvat vääryydet ovat niitä kaikkein suurimpia; helposti unohtuu se, millä lailla itse käyttäytyy tai kohtelee muita. Tee aina vähän enemmän kuin on pakko, pätee ihan yhtälailla ihmissuhteisiin, kuin esim. työasioihin. Tai oikeastaan varsinkin niihin, kaikilla ei kuitenkaan ole sen suurempia ura haaveita, mutta uskoisin, että kaikille läheiset ihmissuhteet on tärkeitä.

Kokeilkaa vaikka: olkaa viikon ajan huomaavaisempia, kertokaa miltä tuntuu, tehkää palveluksia ilman tarvetta vastapalvelukselle, ja mä väitän, että teitä kunnioitetaan ja teistä pidetään ainakin puolet enemmän sen jälkeen. Ei ole olemassa mitään syytä olla olematta huomaavainen ja mukava niille kenestä välittää. Pienillä jutuilla, ja varsinkin pidemmällä aikavälillä,  kaikki mitä tekee ikään kuin ekstrana kaiken muun lisäksi ihan missä vaan, tulee varmasti takaisin moninkertaisena positiivisuutena.

Joskus mun usko on horjunut tähän filosofiaan, kun vaikka kuinka yrittää, tulee vaan märkää rättiä naamaan, ja joskus tuntuu hyväksikäytetyltä, mutta loppujen lopuksi kaikki on aina mennyt hyvin. Mä aloin pohtimaan tätä tänään, kun sain duunissa ensimmäisen oikean tunnustuksen hyvästä työstä. Mä olen nyt pari kuukautta tehnyt n. 60h työviikkoja, ilman mitään tietoa mahdollisesta korvauksesta, enkä välttämättä ole sitä odottanutkaan. Mutta tänään mä sain puhelun missä kiitettiin sitä kuinka hyvin mä olen työni tehnyt, ja siitä hyvästä sain bonuksen. Ihan täysin yllättäen ja pyytämättä. Muissa jutuissa bonukset tulee sitten muussa muodossa, mutta kaikki bonukset on saamisen arvoisia.

Annik suosittelee: tehkää aina pikkuisen enemmän kuin on pakko.
Trust me it works!

Annik

Nihilisti Annik in the making

Tänään oli kirppis päivä! Valtsussa oli jotenkin hiljainen päivä tänään, niin kauppa ei käynyt ihan niinkuin oltaisiin haluttu. Paljon saatiin kyllä myytyä, ja mä olen kohdannut ensimmäisen kerran elämässäni ongelman, että mulla on liikaa säilytystilaa eikä liian vähän. Parempi näin päin!

Meillä oli S:n kanssa kivaa niin kauan, kun juustonaksuja riitti. Sitten alkoi armoton kauppaaminen alle 50c hintaan. Mä itkin kuivia kyyneleitä joidenkin vaatekappaleiden kohdalla, kun niistä oli pakko luopua, mutta minkäs teet kun on tälläisessä kasvuiässä, ettei vaatteet mahdu päälle.

Mutta, tästä se alkaa. Nihilismi. (Nihilismi (lat. nihil, ei mitään) on vallitsevat arvot ja käsitykset kieltävä ajatussuunta.) Mä olen malliesimerkki nuoresta naisesta, tai tytöstä, joka kuluttaa kaiken rahan mitä saa. Mä olen hankkiutunut ihan aikuisten oikeaan luottokorttivelka kierteeseen, jopa kahden kortin verran, ja sen lisäksi mulla on maksettavana yksi kulutusluotto ja asuntovelka. Jotenkin mä olen tähän asti saanut itselleni selitettyä, että hei ei se haittaa, kerranhan täällä vaan eletään! Mutta nyt, kun palkka nousi, mutta elintaso ei, mä jotenkin heräsin: eihän tämä nyt näin voi mennä! Ihan itse olen itseni tähän suohon survonut, ja ihan itse saan sieltä myös nousta.

Joten, mä aion alkaa omalla kohdallani vastustaa kulutushysteriaa. Mä yritän päästä pois halparättiketjujen rekkien vetovoimasta, ja alkaa ostaa hienoja mutta järkeviä asioita VASTA SITTEN, kun minulla on niihin varaa. Totuushan on, että mulla on ihan sikana vaatteita. Ja ne vaatteet on kivoja, vaikka mä olisin käyttänyt niitä jo 2 kertaa peräkkäin. Samalla mä yritän saada maksettua kaikki luottokorttivelat pois, niitä on useampi tonni joten siihen menee hetki, ja alkaa säästää sieltä mistä pystyn. Mä olen lukenut muutaman päivän blogia Himoshoppaajan krapula, ja yritän muutenkin motivoida itseni tähän mahdollisimman hyvin. Mä olen aivan varma, että tulee heikkoja hetkiä ja sortumisia, mutta sitten pitää vaan pyrkiä takaisin raiteilleen.

Eihän tämä varmasti kivaa tule olemaan, mutta tämä on hinta mitä pitää maksaa tulevasta mielenrauhasta. Vaikka mä miten olen sille aiemmin naureskellut, niin ei niitä hienoja vaatteita voi syödä jos rahat loppuu - kun ei niitä oikeesti voi. Mä aion silti tehdä kaikkea kivaa, ja elää muuten ihan normaalisti - en vaan heitä rahaa ikkunasta kaivoon.

Annik

Väreistä paras on keltainen

Kuva.

Ja laukuista paras on Cambridge Satchel Companyn keltainen sellainen!
Tämän oli tarkoitus olla mun läppärilaukku (raskas työ vaatii mahtavat varusteet), mutta innostuksissani mittasin läppärini väärin ja eihän se tuonne mahdu, kuin väkisin tunkemalla. Mutta ei haittaa, nyt mä voin kantaa mun Satchelissa koko muuta elämää. Sinne mahtuu vihkoja, kyniä, kännyköitä, hinnastoja, laskimia..ihan mitä vaan! Läppäri saa kulkea vanhassa tylsässä läppärilaukussa...ehkä se on sille terveellisempääkin.

Mun työpäväivä alkaa aina kevyellä Santun (kyllä, sillä on nimi) ihailemisella ennen, kuin astun ovesta ulos. Santtu toi kesän talven keskelle. Santtu ei jätä mua koskaan, enkä mä sitä.

Unohtakaa timantit, laukku on tytön paras kaveri!

Annik

Täydellistä

Kuva

Meinasin kirjaimellisesti kusta housuuni naurusta, kun Annik soitti, että netissä jupistaan jotain liittyen meidän uutena vuotena ottamaan kuvaan Tuksun kanssa. Keskusteluun oli lainattu mun alla olevaa kommenttia:

"Minimittainen, pitsihäämekko (ilman rihman kiertämää siellä alla) 

ja huntu oli kyllä aika lyömättömän cool uuden vuoden asu. 

Tuksulla on aina tyyli kohdillaan, huultenrajauksia ja 

luonnollista rusketusta myöden."

Ja entäs sitten? No nämä isänmaan toivot ei keskustelusta päätelleen ymmärtäneet sarkasmin päälle, vaan luulivat enemmän tai vähemmän tosissaan, että täällä on nyt rekkikset Tuksusta kuumana. Mylvisin naurusta, jos osaisin. 

Peace, love & romance!

/Success

PS. Rekkikset? Oikeesti.

Persikkapää

Tiättekös, huomenna mulla on aika ihan oikealle kampaajalle! Mä olen käynyt kampaajalla viimeksi puolitoistavuotta sitten, sitä ennen taas vuosia vuosia sitten. Sirkulla olen tietenkin käynyt tämän vuoden, mutta koska olen käynyt Sirkun kotona ja ennen virallista parturi-kampaajaksi valmistumista, ei sitä lasketa.

Nyt Sirkku on kuitenkin aikuisten oikeesti pro ja Osos Polares on vihdoin avannut ovensa Iso-Roballa. Mulla on huomenna sinne aika, sillä kuontalo vaatii pikaista ensiapua.

Tarviin uutta väriä ja saksia ja konettakin tälle varmasti pitää näyttää. Ideoita on nolla. Uskon että Sirkku hoitaa homman taas ja mä voin vaan istua tuolissa ja nauttia käsittelystä. Ainoa, mitä ehkä olemattomassa ideavarastossani olen miettinyt, on persikan värinen kuontalo. Jotain tähän suuntaan.

Aika tuon tyyppinen mulla oli kesällä, kun blondasin punaisesta kotikonstein. Mä en vaan osaa semmoista ylläpitää ja koko silloinen värisuksee oli puhtaan vahingon seuraus. Mutta se oli kiva. Kylmä, vaalea ja sopivasti vinksallaan. Ihan niin kuin minäkin.

Peace, love & romance!
/Success

Motivaatiopula

Kuva.

Loppiaisena töitä, pah. Mä olin niin ajatellut, että saan hullusti kaikkea tehtyä tänään, mutta toisin kävi. Kello on kohta 19 ja mitään en ole tehnyt. En töiden, enkä kämpän eteen.

Olen kyllä syönyt paljon karkkia, löhönnyt sohvalla, keskustellut ääneen Dr. Phil ohjelman kanssa, ja suunnitellut tekeväni paljon kaikkea. Mutta nyt mulla on suunnitelma loppupäivälle!

1. Odotan, että Facebookkiin laittamani motivointipyyntö alkaa tuottaa tulosta.
2. Kun olen supermotivoitunut, siivoan koko kämpän alle tunnissa.
3. Kun mun mieleen palaa rauha siistin kodin myötä, mun elimistöön pursuaa uutta tarmoa ja saan kaikki työt tehtyä myöskin alle tunnissa.
4. Loppuillan saan hyvällä omalla tunnolla maata peiton alla ja mussuttaa suklaata, olen sitä paitsi huomis aamuna paljon pirteämpänä töissä.

Miten tämä todellisuudessa tulee menemään:

1. Odotan n. 2 h tuntia, että edes joku vastaisi mun Facebook avunhuutoon. Kukaan ei keksi mitään mikä oikeasti motivoisi mua. (Facebook, paras tekosyy olla tekemättä mitään)
2. Menen sohvalle makaamaan peiton alle ja syön suklaata.
3. Mielenrauha on koko ajan kauempana, kun mietin että pitäisi siivota, ja pitäisi tehdä töitä.
4. Klo 23 mulle tulee aivan älytön paniikki töiden takia, ja teen niitä klo 02 asti hiki päässä.
5. Nukun aamulla pommiin, ja ryysään töihin aivan hirveällä kiireellä väsyneenä, ja kamalan näköisenä.

Mutta, ei tämä päivä ihan toivoton ole ollut! On hyvä, että mä lepään välillä oikeasti, käyn lenkillä rauhassa, ja syön vaikka sitä suklaata vaan. Ehkä mä pidän joulukuuselle vielä hautajaiset ja alan sen jälkeen hommiin.

Toivottavasti teillä oli kiva Loppiainen!'
Annik

Valtsu

Valtsuun!

On Sunday!
Katsoin kalenteria, lätkäisin itseäni otsaan, ja hyväksyin sen, että meillä on Successin kanssa Valllilan Valtterissa sunnuntaina pöytävaraus. Mä en ole tehnyt asian eteen MITÄÄN.

Toisin sanoen, mun pitää nyt pakon edessä käydä läpi kaikki hervottomat vaatekasat kaikista viidestä kaapista missä ne tällä hetkellä sijaitsevat. Homma mitä mä olen hyvin onnistuneesti vältellyt jo muutamia kuukausia ostamalla aina lisää vaatteita sitä mukaa, kun se pieni murto-osa mikä on ollut käytössä alkaa kyllästyttää...

Mutta joo, mun kamoista voi tulla kahmimaan paljon kaulakoruja, kenkiä, paitoja, housuja, maailman siisteimmän Husqvarnan 50-luvun täysin toimivan ompelukoneen jolla on meillä huono koti, ja paljon muuta hauskaa.
Success ilmoitti, että mun pitää tyhjentää auto, ja pitää tehdä ehkä 2 eri tavaranhaku reissua...eli voisin kuvitella, että sieltäkin vuoresta löytyy jotakin aika monelle.

Annik

Tukkaevoluutio

Mä tuskailin tätä, vihreäksi värjäämisen jälkeen, Forumin Peilissä (suosittelen!) korjattua tukkaa, ja sitä mitä sille voisi tehdä ja mietin samalla mitä kaikkea mulla on päässä ollut karvojen muodossa.

Mun tukka oli TODELLA kauan todella tumma, ja keskimittainen. Tylsä. Silloin mä halusin näyttää lumikilta, tai jotain. No kaikella on aikansa.

 

Sit tuli otsis vaihe. (Kattokaa miten mahtava pieni muurahaislapsi on <3 )

 

Sitten tuli, kasvata otsis pois vaihe. Taas. Väri edelleen erittäin tumma.

 

Jossain vaiheessa mä olin innostunut punertavan ruskeasta. Tosin mä luulin ettei mun tukka ole punaiseen päin kallellaan edes vähän. Sanoin aina silloiselle kampaajalleni, että ei sitten missään nimessä yhtään punaista! No kyllä se nyt näin jälkikäteen aika punertavalta näyttää. Ainakin mun kampaaja oli etevä uskottelemaan asiakkailleen, että he saivat juuri sitä mitä toivoivat.

 

Sit, TADAA, tuli aivan vitivalkoinen vaihe muutaman pissin keltaisen vaiheen jälkeen. Se, että mä onnistuin vaalentamaan hiukseni ihan omin avuin, ei tarkoita sitä että sinä onnistuisit siinä. Joten, never try this at home!

 

Tämän jälkeen mä pyysin jotain random kampaajaa värjäämään hiuksiin paljon eri värisiä ruskeita raitoja. No, mä sain punaruskean tukan jossa oli 4 valkoista palkkiraitaa. N. 10h korjailun jälkeen päästiin ihan kivaan lopputulokseen. Tätä väriä mulla on vähän ikävä.

 

Sit se alkoi. Toispuoleinen kihara! Tämä tyyli kesti mukana pitkään. Oikeastaan niin pitkään, kun mulla oli vielä tukkaa mitä kihartaa. Tästä mä tykkäsin, ja tykkäisin vieläkin jos olisi tosiaan sitä hiusta mitä kihartaa. :D

 

Ennen kuin Success pääsi väliin, se oli näin pitkä!

 

Sit tuli Success ja sakset, ja hups tukka meni toiselta puolelta pois. Hyvä idea kyllä, tää on ollu yksi mun lempi leikkauksista ikinä.

 

Sit se vei multa myös puolet pidemmästä puolesta pois.

 

Nyt ollaan sittten epätoivoisessa kasvatusvaiheessa. Tämä olisi ehkä hiukan vähemmän tuskaista jos olisin jättänyt sen vihreäksi värjäämisen välistä. Tarkoitus oli vaan tummentaa hiuksia asteella kasvatuksen ajaksi, mutta siitä tulikin kiva vihreän harmaa. Jollekin voisi sopiakin, mutta mä en ole yksi niistä.  Onneksi Peilissä osattiin auttaa ja vihreys on poissa. Simo (kampaaja) kyllä nauroi ensin n. 2 minuuttia kippurassa ennen kuin pystyi tekemään yhtään mitään. :D

Mä sain käskyn mennä 8 viikon päästä takaisin, ja sitten korjaillaan loputkin damaget pois ja olen taas himpun verran vaaleampi. Nykytilanne on siis tummanruskea, vaaleaksi raidoitetulla etuheitolla. Hiukset on kyllä sellainen asia, että ne voi joko nostaa itsetunnon pilviin tai murskata sen täysin.

Annik

Ärsyyntyminen on ärsyttävää

Kaikilla on asioita, mitkä ns. painelee ärsyyntymisen nappeja, ja pää meinaa räjähtää. Mua ärsyttää se, että ei perustella mitään. Väitetään vaan, mutta ei perustella.

Esimerkkinä:
Mä kirjoitin pitkän sepustuksen aiheesta, tarkistin vielä kaikki tiedot oikeiksi erikseen, ja vuodin suunnilleen vereni siihen paperille, että olisin perustellut kantani tarpeeksi hyvin. Vastaus tähän kaikkeen on: "Ei se noin mene, olen mäkin lukenut, mutta en silti ymmärrä sun pointtia. " MITÄ? Miksi et, miten päin mun pitää tässä vielä seistä, että mä saan avattua tämän aiheen vielä  hiukan tarkemmin. Käykö 90 asteen kulma, vai kenties 15 asteen kulma? Voisitko täsmentää miksi olet tuota mieltä? PERUSTELE!

Kuten ehkä huomaatte, tätä voi sanoa jo jonkin asteiseksi neuroosiksi. (Voin tutustuttaa teidät muihin neurooseihini myöhemmin.) Mutta oikeasti, perustelu kastiin menee myös Facebook statukset tyyliin: "Ai että nyt ärstyttää!" - ei muuta. "Huoh." - ei muuta. "Kyllä nyt ärsyttää!" - ei muuta. Alla on tietysti monta eri kommenttia joissa kysytään mahdollisimman monlla eri tavalla, että mistä on kysymys?? Ja vastausta ei tule...koskaan. Aaaargh! Älkää tehkö niin. Perustelu tälle? Koska se on ärsyttäväääääääää.

Ei mitään järkeä postaus loppuu iloiseen ilmoitukseen, että me päästiin (jouduttiin) Tuksun blogiin :D Tästä vuodesta tulee varmasti ihmeellinen! Tämä on joko maailman mahtavinta, tai säälittävää. Ei välimuotoja.

Annik

Ps. Mun uuden vuoden projekti alkaa huomenna. Tänään on kamera töissä. (Kätevää, juuri silloin kun näytän ladon oveen liiskatulta.)

Party!

Uusi vuosi oli tosi jees! Mä järjestin meillä yhdistetyt uuden vuoden juhlat ja tuparit. Kiitos kaikille ihanille ketkä tulitte! Meitä oli parhaimillaan melkein 25, mutta hyvin mahtui. ;)

Lady of the house speaking!

ihana kissis

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Kyllä Tuksun tapaaminen on merkki jostain suuresta.

Annik

Bonjour 2011!

Ihanaa! 2011 on täällä ja vuoden 2010 voi heittää, jos ei nyt romukoppaan, niin ainakin historiaan. Pitkästä aikaa oli aika kiva vuosi, mutta mä voisin aika kivenkovaa väittää, että tulevasta tulee vielä räjäyttävämpi!

Kattokaa (ja kadehtikaa) mitä nimittäin sain Annik!lta joululahjaksi. Aattona sain jo joulupostauksessa näkyneen Success-kaulakorun, mutta nyt mun asu on täydellinen. Violetti JUMPIN-haalari!
Mukavinta mitä mun koko vaatekaapista on ikinä löytynyt ja niin jäätävän viilee, että pelotan itteänikin.

Baariin Annik! ei antanu mun lähteä haalari päällä, mutta vedin sen bileiden ajaks mekon päälle ja lauleskeltiin muiden bilettäjien kanssa teletappilauluja.

Ja kun vois luulla, että paremmin ei vois enää mennä, niin VÄÄRIN!
Tsekatkaas mitä me löydettiin baarista... Toi lupaa niin hyvää alkavalle vuodelle, että mä pakahdun.

Peace, love & romance!
Success